Siirtouutisia jääkiekon Liigasta

Jääkiekon Liigassa Turun Palloseuran ja Carter Savoien tiet erkanevat. TPS vahvisti asian keskiviikkona.

Hyökkääjä Savoie ehti pelata TPS:n väreissä viisi liigaottelua. Tilille kertyi vain yksi syöttöpiste, ja oma peli painui yhden maalin miinukselle.

– Kummankaan odotukset eivät valitettavasti täysin kohdanneet. Lähtötilanne oli haastava, mutta pelaaja osoitti äärimmäistä ammattimaisuutta ja sitoutumista tavoitteisiin. Pelaajalle on nyt oikea hetki hakea uusia mahdollisuuksia, ja me suuntaamme katseemme uusiin vaihtoehtoihin pelaajamarkkinoilla, TPS kertoi verkkosivuillaan.

Savoie on Edmonton Oilersin neljännen kierroksen varaus vuoden 2020 NHL Draftista. NHL:ssä hän ei ole debytoinut. AHL:stä hänellä on 109 ottelua ja 33 tehopistettä. Savoie on pelannut kaksi ottelua Calder Cupin pudotuspeleissä.

Carterin pikkuveli Matthew Savoie kuuluu Oilersin organisaatioon. Hänen odotetaan pelaavan alkavalla kaudella AHL:n Bakersfield Condorsissa.

HIFK hankki Granbergin

Fredrik Granberg on Helsingin IFK:n uusi puolustaja. HIFK tiedotti tehneensä ruotsalaispakin kanssa sopimuksen, joka koostuu koeajasta, yhdestä varsinaisesta sopimusvuodesta ja yhdestä optiovuodesta.

Hyväraamista Granbergia ei ole varattu NHL:ään. Hän tulee Helsinkiin Piteå HC:n joukkueesta Ruotsin kakkostasolta.

– Fredrik on Ruotsin juniorimaajoukkueissakin esiintynyt hyvin luisteleva puolustaja, ja äärimmäisen laadukasta pelaajamateriaalia maailmalle vuosittain tuuppaavan Skellefteå AIK:n kasvatti, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen esitteli.

– Fredrik pelaa hyvin molempiin suuntiin, tukee aktiivisesti hyökkäyksiä ja tulee auttamaan meitä tietysti tässä hetkessä, mutta toivottavasti myös tulevaisuudessa. Ukko on intoa täynnä, lisäsi Pesonen.

Tuoreen kauden seitsemästä ottelustaan HIFK on voittanut viisi. Sijoitus Liigassa on kolmas.

Porin Ässät: Hyökkääjä Jami Virtanen pysyy toistaiseksi RoKin vahvuudessa Mestiksessä. Lainasopimus ulottuu lokakuun 19. päivään asti. Virtanen on kirjauttanut RoKissa yhden syöttöpinnan viidessä kamppailussa.

RoKissa on vaikuttanut myös Leevi Viitala, mutta hän palaa Ässien liigarinkiin. Pomarkussa syntynyt hyökkääjä luisteli viidessä Mestis-ottelussa ja teki kaksi maalia. Lisäksi tilille tuli yksi syöttöpiste.