Senatorsin maalivahti Ullmark palaamassa NHL-jäille

Jääkiekon NHL:ssä maalivahti Linus Ullmark lähenee paluuta uudessa seurassaan. Loukkaantumisesta kuntoutunut torjuja nähdään taas pian Ottawa Senatorsin väreissä.

Viime kaudella Senatorsin ykkösenä torjui Joonas Korpisalo. Kauden päätyttyä seurajohto veti kuitenkin johtopäätökset ja hankki Ullmarkin Boston Bruinsista. Kaupassa Bruins sai Korpisalon, Mark Kastelicin ja ensimmäisen kierroksen varausvuoron.

Ullmark on ollut alkukaudella sivussa lihasvamman vuoksi.

Senators tiedotti sunnuntaina, että maalivahti Mads Sögaard oli lähetetty AHL:ään. Näin rosteriin jäävät maalivahdeista Ullmark ja Anton Forsberg. Ullmarkin odotetaan pelaavan alkavalla vierasotteluiden kiertueella.

Ullmark, 31, on alun perin Buffalo Sabresin kuudennen kierroksen varaus vuoden 2012 NHL Draftista. Sabresissa, Bruinsissa ja Senatorsille hänelle on kertynyt yhteensä 249 runkosarjaottelua. Stanley Cupin pudotuspeleissä hänet on nähty kymmenessä kamppailussa.

Kaudella 2022-23 Ullmark palkittiin NHL:n parhaan maalivahdin pystillä Vezina Trophylla. Samalla kaudella palkintokaappiin tuli myös William M. Jennings Trophy.

Lisäksi Senators kertoi nostaneensa hyökkääjä Cole Reinhardtin farmista. Hän on pelannut urallaan vain yhden NHL-ottelun.

Kähkönen Avalanchen vahvuuteen

Colorado Avalanche: Maalivahti Kaapo Kähkönen on lisätty joukkueen rosteriin. Avalanche hankki Kähkösen waiver-listalta viime viikolla. Aktiivisen kokoonpanon maalivahdit ovat Kähkönen, Justus Annunen ja Aleksandar Georgijev.

Pittsburgh Penguins: Myös Penguinsilla on kolme maalivahtia rosterissaan: suomalaistorjuja Joel Blomqvist, Tristan Jarry ja juuri farmista nostettu Alex Nedeljkovic. Viimeksi mainittu pelasi sunnuntaina Winnipeg Jetsiä vastaan, ja Jarry oli terveenä sivussa.

Winnipeg Jets: Bryan Little allekirjoitti muodollisen, päivän mittaisen sopimuksen Jetsin kanssa ja päätti uransa virallisesti Jetsin väreissä. Little otti sunnuntaina osaa lämmittelyyn pelivarusteissa, mutta ei ollut luonnollisestikaan pelaavassa kokoonpanossa.

– Todella siistiä, vaikkei hän niin valokeilasta tykkääkään. Oli silti helppo nähdä, että hän oli onnellinen, samoin hänen perheensä. Oli ihan huippua saada kunnioittaa hänen kaltaistaan pelaajaa, hyökkääjä Mason Appleton kertoi NHL:n virallisilla verkkosivuilla.

– Häntä ei voi kehua liikaa ihmisenä. Hän oli loistava ammattilainen tässä organisaatiossa vuosien ajan. Hän teki kaiken oikein päivä toisensa jälkeen, joten saimme kaikki oppia häneltä paljon, kertoi Appleton.

Little edusti Winnipeg Jetsiä ja sen edeltäjää Atlanta Thrashersissa koko uransa ajan. Hänelle kertyi pudotuspelit mukaan lukien liki 900 kamppailua. Viimeiset ottelunsa hän pelasi kaudella 2019-20.